OSAT:

Poliisimurhat | 01. |
Sairas rakkaus | 02. |
Insuliinimurha | 03. |
Kassakaappimies – Uki | 04. |
Tilattu murha | 05. |
Lahden piiritys | 06. |
4. KASSAKAAPPIMIES – UKI
Käsikirjoitus: Mika Vehmersuo

19. joulukuuta 1976 Postin konttoriin Annankadulla murtauduttiin. Pankkiholvi polttoleikattiin auki. Sen enempää jälkiä jättämättä murtautujat pakenivat paikalta. Saaliin arvo oli yli neljä miljoonaa markkaa. Murto oli harvinaisen röyhkeästi tehty ja polttoleikkaustapa oli erikoinen. Jäljet johtivat tutkijat Ukiin, joka oli kovanluokan rikollinen. Niin sanotun vanhan kaartin miehiä. Mutta todisteita olettamuksien tueksi tutkijat eivät saaneet.

Muutamia vuosia myöhemmin samanlaiset jäljet löytyivät Paajasen kelloliikkeestä, jonne oli murtauduttu omistajien ollessa lomalla. Saaliin arvo oli tälläkin kertaa huomattava. Liikkeestä oli varastettu yli 1,5 miljoonan markan arvosta kelloja ja muita arvotavaroita. Tälläkään kertaa tutkijat eivät saaneet riittävästi todisteita kasaan, vaikka he tiesivätkin heti sisään astuessaan, että Uki oli myös tämän keikan takana.

Alkoi lähes kymmenen vuotta kestänyt kissa- ja hiirileikki.

rikosylikonstaapeli
Seppo Leppänen

TYÖRYHMÄ

ETUSIVULLE
torstaina 29.07.
klo 22.05 TV2